Asunnonvaihtokeskus keskittää koko toimintansa Open Market palvelumalliin ja alkaa toimia Open Market Kiinteistönvälityksenä 1.1.2009 alkaen. Yhtiö avaa kaikki välityskohteensa myös kilpailevien välittäjien myytäviksi.
Asunnonvaihtokeskus otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön Open Market palvelumallin lokakuussa 2007. Palvelumalli on osoittautunut menestykseksi ja yhtiö keskittää nyt koko toimintansa sen mukaiseksi. Open Market Kiinteistönvälityksen kohteet ovat kaikkien halukkaiden välittäjien myytävänä.
- Kehittämästämme palvelumallista hyötyvät sekä asunnonostajat että välittäjät. Asiakkaille palvelumalli merkitsee lyhyempiä myyntiaikoja ja välittäjille entistä useampia kauppoja. Konsepti on osoittanut vahvuutensa erityisesti tässä markkinatilanteessa, kun asuntojen keskimääräiset myyntiajat ovat pidentyneet ja toteutuneiden kauppojen määrä on kääntynyt laskuun, kertoo Open Market Kiinteistönvälityksen toimitusjohtaja Marko Sormunen.
Open Market Kiinteistönvälitys vastaa kohteen myynnistä sekä markkinointikuluista. Mikäli kauppa syntyy muiden välittäjien toimesta, Open Market Kiinteistönvälitys maksaa heille osan palkkiosta vinkkipalkkiona.
Palvelumallin muutoksen lisäksi yhtiö on päättänyt rekrytoida vuoden 2009 aikana 40 uutta kiinteistönvälittäjää, jotka eivät ole aiemmin työskennelleet alalla.
- Kiinteistönvälitysala on muutoksessa. Nyt on oikea aika panostaa kasvuun, koska olen vakuuttunut, että Suomessa ainutlaatuinen toimintamallimme avaa Open Marketille runsaasti uutta liiketoimintaa eri puolilla Suomea, Sormunen jatkaa.
Lisätiedot:
Marko Sormunen, toimitusjohtaja, puh. 020 753 6007, marko.sormunen@openmarket.fi
|